suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuhmoisten kunta

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Kuhmoinen
  • Julkinen palvelu

Hae koululaisellesi aamu- ja iltapäivätoimintaa. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityisen tuen oppilaille, jotka kuuluvat vammaispalvelu- tai kehitysvammalain piiriin.

Toimi näin

Hae mukaan toimintaan kunnan verkkosivuilta löytyvän Esitietojen ilmoitus koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa varten -lomakkeen avulla.

Kenelle ja millä ehdoin

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityisen tuen oppilaille, jotka kuuluvat vammaispalvelu- tai kehitysvammalain piiriin.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat.

Toiminta tukee lasten kehitystä ja kasvua, edistää hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisee syrjäytymistä ja lisää osallisuutta.

Kuhmoisten kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävästä kuukausimaksun määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Kuhmoisten kunta

Palvelusta vastaa

Kuhmoisten kunta
Tekstistä vastaa: Kuhmoisten kunta
Päivitetty: 5.4.2024