Koulukuljetus
- Palvelu
- Tyrnävä
- Julkinen palvelu
Perusopetuslain mukaan oppilas on oikeutettu koulukuljetukseen, jos koulumatka yhteen suuntaan on yli viisi kilometriä.
Tyrnävän kunta kustantaa koulukuljetuksen 1.-3. luokkalaiselle, jos koulumatka on yli neljä kilometriä.
Toimi näin
Löydät koulukuljetusoppaan, koulukuljetus-/ saattoavustushakemuksen sekä kuljetusten aikataulut ja reitit kunnan verkkosivulta.
Jos sinulla on kysyttävää koulukuljetuksista, soita sivistystoimen palvelusihteerille tai koulusihteerille.
Tausta ja lainsäädäntö
Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka
- on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
- muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.