suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rautjärven kunta

Koulukuljetus

  • Palvelu
  • Rautjärvi
  • Julkinen palvelu

Mikäli oppilaan koulumatka on alle 5 km, voi anoa hyvinvointilautakunnalta harkinnanvaraista kuljetusta. Mikäli koulumatka oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen on liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Terveydellisistä syistä kuljetusta tarvitseva oppilas voi saada kuljetuksen lääkärintodistuksen perusteella.

Toimi näin

Ota yhteyttä Simpeleen koulun kansliaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka

  • on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
  • muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos

  • koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
  • koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.

Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.

Palvelusta vastaa

Rautjärven kunta
Tekstistä vastaa: Rautjärven kunta
Päivitetty: 18.8.2023