Koulukuljetus
- Palvelu
- Lohja
- Julkinen palvelu
Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai jos se muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.
Maksu ...
Toimi näin
Koulumatkaetuutta haetaan ensisijaisesti sähköisellä koulun Wilmassa olevalla lomakkeella. Hakuaika on vuosittain tammi-helmikuussa. Helmikuun loppuun mennessä palautetut lomakkeet ehditään käsitellä tulevan lukuvuoden alkuun mennessä.
Tausta ja lainsäädäntö
Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka
- on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
- muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.