suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jyväskylän kaupunki

Koulukuljetus

  • Palvelu
  • Jyväskylä
  • Julkinen palvelu

Esiopetukseen osallistuva lapsi on oikeutettu koulukuljetukseen, jos matkan pituus yhteen suuntaan ylittää 5 km, ellei tien vaarallisuus tai oppilaan terveys muuta edellytä.

1.-2. luokkalaiselle oppilaalle korvataan koulukuljetus, jos koulumatkan pituus on yli 3,5 kilometriä. Oppilas on velvollinen omin avuin kulkemaan pysäkille tai kuljetusreitin varrelle enintään 3,5 km, ellei tien vaarallisuu ...

Toimi näin

Kun kilometriraja täyttyy, hoituu kuljetusetuus automaattisesti koulun toimesta.

Tausta ja lainsäädäntö

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka

  • on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
  • muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos

  • koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
  • koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.

Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.

Palvelun toteuttaa

Jyväskylän kaupunki

Palvelusta vastaa

Jyväskylän kaupunki
Tekstistä vastaa: Jyväskylän kaupunki
Päivitetty: 17.8.2023