Koulukuljetus
- Palvelu
- Enontekiö
- Julkinen palvelu
Enontekiön kunta järjestää koulukuljetuksen Enontekiön kunnassa asuville esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaille.
Kuljetuksista päätetään perusopetuslain ja Enontekiön kunnan päätösten mukaisesti (Koulukuljetussääntö).
Lukiolaisille tarjotaan maksuton kuljetus pääsääntöisesti perusopetuksen oppilaskuljetusten yhteydessä.
Toimi näin
Mikäli koulumatkasi on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan, sinulla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen ilman erillistä hakemusta.
Muussa tapauksessa hakemus maksuttomasta kuljetuksesta osoitetaan elinvoimalautakunnalle.
Kenelle ja millä ehdoin
Tausta ja lainsäädäntö
Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka
- on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
- muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.