suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kolarin kunta

Kotiseutumuseo

  • Palvelu
  • Kolari
  • Julkinen palvelu

Kotiseutumuseo sijaitsee Sieppijärvellä ja sitä pidetään avoinna kesäisin.

Kolarin kunnan kotiseutumuseon kokoelmia esitellään yleisölle Sieppijärven kylän pohjoisosassa sijaitsevalla Rovan tilalla. Tilalla on kaikkiaan seitsemän historiallista puurakennusta sekä vuonna 2005 avattu muinaispolku. Museo on perustettu vuoden 1980 tienoissa, jolloin nykyinen päärakennus siirrettiin paikalle. Museo avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, mutta jouduttiin sulkemaan kosteusremontin vuoksi vuosiksi 1994-99. Näyttely on uusittu kokonaan vuoteen 2003 mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Suomen museoista suurin osa on valtion ja kuntien yhteisesti rahoittamia. Museot rahoittavat toimintaansa myös omalla varainhankinnalla, kuten pääsymaksuilla.

Tausta ja lainsäädäntö

Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille.

Museot huolehtivat kulttuuri- ja luonnonperinnön tallentamisesta ja säilyttämisestä tuleville sukupolville. Samoin museot jakavat näyttelyillä ja julkaisuilla tietoa yleisölle sekä harjoittavat tutkimusta ja opetusta.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKolarin kunta
Palvelusta vastaaKolarin kunta
Alue Kolari
Palvelun kieletsuomi, ruotsi, englanti
Tekstistä vastaa: Kolarin kunta
Päivitetty: 10.9.2020