suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rovaniemen kaupunki

Kolmiperhepäivähoito

  • Palvelu
  • Rovaniemi
  • Julkinen palvelu

Kolmiperhepäivähoidossa hoitoryhmä muodostuu yhden tai useamman perheen neljästä lapsesta. Hoito tapahtuu perheiden kodeissa. Rovaniemellä ei ole tällä hetkellä kolmiperhepäivähoitoa.

Toimi näin

Saat tarvittaessa lisätietoa varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista. Maksupäätökset tehdään huoltajien toimittamien tuloselvitysten, tositteiden ja liitteiden perusteella. Maksut laskutetaan kuukausittain jälkikäteen ja eräpäivä on 26. päivä.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle kouluikäisen lapsesi varhaiskasvatus voi tapahtua ns. kolmiperhepäivähoitona. Ryhmä voi muodostua 2-4 perheen lapsista. Kunnan perhepäivähoitaja hoitaa lapsia vuoroviikoin perheiden kodeissa sen mukaisesti, mitä perheet ovat asiasta sopineet. Kotien on oltava tarkoitukseen sopivia. Lapsiryhmässä voi olla korkeintaan neljä alle kouluikästä lasta. Viidentenä lapsena voi olla esikoululainen tai koululainen, joka tarvisee osapäivähoitoa.

Se perhe, jonka kotona lapsia hoidetaan, vastaa ruoan hankinnasta ja esivalmisteluista. Kunta korvaa ruokailusta aiheutuvat kulut.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRovaniemen kaupunki
Palvelusta vastaaRovaniemen kaupunki
Alue Rovaniemi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Rovaniemen kaupunki
Päivitetty: 10.6.2020