suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Heinolan kaupunki

Kaupanvahvistus

  • Palvelu
  • Heinola
  • Julkinen palvelu

Heinolan kaupungin ollessa osapuolena kiinteistökaupoissa kaupanvahvistajana toimii Heinolan kaupungin palveluksessa oleva viranhaltija.

Toimi näin

Ota henkilöllisyystodistuksesi mukaan luovutustilaisuuteen. Varaa mukaasi kaupanvahvistajan palkkio käteisellä.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien on oltava paikalla kaupantekotilaisuudessa. Mikäli osapuoli ei ole paikalla on hänen toimitettava valtakirja luovutustilaisuuteen.

Luovutuskirja on laadittu lain mukaan.

Kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien on todistettava henkilöllisyytensä.

Tausta ja lainsäädäntö

Kaupanvahvistuksessa kiinteistön luovutus vahvistetaan kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien läsnä ollessa. Kaupanvahvistus on tehtävä, kun kyseessä on kauppa, lahja, vaihto tai jakosopimus. Myös kiinteistökauppaa koskeva esisopimus vaatii kaupanvahvistajan todistuksen. Osituksessa tai perinnönjaossa kaupanvahvistusta ei käytetä.

Kaupanvahvistaja tarkastaa osapuolten henkilöllisyyden ja sen, että luovutuskirja täyttää lakisääteiset muotovaatimukset. Allekirjoitushetkellä osapuolten on voitava todistaa henkilöllisyytensä. Ilman kaupanvahvistusta luovutus on mitätön, eikä ostaja voi saada lainhuutoa kiinteistöön.

Tiedot kaikista kaupanvahvistajista löytyvät kaupanvahvistajarekisteristä.

Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelussa tehty sähköinen kiinteistönluovutus ei vaadi kaupanvahvistusta.

Palvelun toteuttaa

Heinolan kaupunki

Palvelusta vastaa

Heinolan kaupunki
Tekstistä vastaa: Heinolan kaupunki
Päivitetty: 3.1.2022