suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kemin kaupunki

Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus

  • Lupa tai muu velvoite
  • Kemi
  • Julkinen palvelu

Kaupunki myöntää luvan järjestää tapahtumia yleisillä alueilla. Alueiden käytöstä ja periaatteista on sovittava kaupungin kanssa.

Toimi näin

Voit tiedustella vuokrausmahdollisuuksia ja hakea käyttölupia kunnan katu- ja viheralueista vastaavilta viranomaisilta.

Hakemus osoitetaan ympäristötoimialalle.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.


Määräaika

Hae käyttölupaa hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Voimassaoloaika

Päätöksen mukaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen täytyy hakea lupaa kunnalta. Käyttölupa on haettava esimerkiksi kulttuuritapahtumaa varten.

Katua tai viheraluetta esimerkiksi rakennustyömaan vuoksi vuokraavan tulee pystyttää näkyviin työmaataulu, josta käyvät ilmi työn suorittaja ja työstä vastaavan yhteystiedot.

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta

Palvelun toteuttaa

Kemin kaupunki

Palvelusta vastaa

Kemin kaupunki
Tekstistä vastaa: Kemin kaupunki
Päivitetty: 16.11.2023