suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Digi- ja väestötietovirasto

Kansalaisvarmenne

  • Palvelu
  • Koko Suomi
  • Julkinen palvelu

Henkilökortilla olevan kansalaisvarmenteen avulla henkilö voidaan luotettavasti tunnistaa sähköisessä asioinnissa. Henkilökortin myöntää poliisi ja ulkomailla Suomen ulkomaan edustusto.

Kansalaisvarmenteella on mahdollista

  • tunnistautua sähköisesti esimerkiksi viranomaisten asiointipalveluihin (esim. Omakantaan, TE-palveluiden tai Veron asiointipalveluihin)
  • salata sähköposteja
  • salata dokumentteja
  • tehdä sähköinen allekirjoitus.

Jotta kansalaisvarmennetta voi käyttää sähköiseen asiointiin, on kansalaisvarmenne ensin aktivoitava. Jos tarkoituksesi on käyttää henkilökorttia ainoastaan henkilöllisyystodistuksena ja matkustusasiakirjana, ei varmennetta tarvitse aktivoida.

Kansalaisvarmenteella asiointiin tarvitset tietokoneen, kortinlukijan, kortinlukijaohjelmiston sekä henkilökohtaiset tunnusluvut. Tunnusluvut luot samalla kun aktivoit varmenteen. Aktivoinnissa tarvittava aktivointitunnusluku saapuu sinulle postitse kahden viikon kuluessa kortin valmistumisesta.

Toimi näin

1) Hae henkilökorttia. Henkilökorttia haetaan poliisilta tai ulkomailla Suomen ulkomaan edustustolta.

Voit hakea henkilökorttia poliisin sähköisessä asiointipalvelussa tai käymällä henkilökohtaisesti poliisin lupapalvelupisteessä.

  • Sähköisessä asioinnissa vaaditaan vahvaa sähköistä tunnistautumista.
  • Henkilökohtaisen käynnin yhteydessä hakijan henkilöllisyys todistetaan voimassa olevalla Suomen passilla tai henkilökortilla. Jos sinulla ei ole sellaisia, vähän aikaa sitten vanhaksi mennyt suomalainen passi tai henkilökortti kelpaa myös, ellei sinulle toisin ilmoiteta.

Ulkomailla henkilökorttia on mahdollista hakea käymällä henkilökortteja myöntävässä Suomen ulkomaan edustustossa. Lisätietoa löydät ulkoministeriön verkkosivuilta.

Henkilökortti toimitetaan valitsemaasi noutopisteeseen. Ota mukaan voimassa oleva passi tai henkilökortti sekä saamasi lähetystunnus.

2) Aktivoi kansalaisvarmenne. Aktivointiin tarvitset

  • aktivointitunnusluvun
  • tietokoneen
  • kortinlukijan
  • kortinlukijaohjelmiston.

Aktivointitunnusluku saapuu sinulle postissa. Jos koneellasi ei vielä ole kortinlukijaohjelmistoa, asenna se verkkosivuiltamme ennen aktivointia.

Aktivoinnissa asetat kortille kaksi tunnuslukua, jotka saat keksiä itse.

1. Aseta kortti kortinlukijaan. Kortinlukijaohjelmisto käynnistää aktivointiprosessin automaattisesti, kun asetat kortin ensimmäisen kerran kortinlukijaan.

2. Aktivoi perustunnusluku eli PIN1: Syötä kirjeessä oleva aktivointitunnusluku ja kahteen kertaan itse keksimäsi perustunnusluku (4-8 numeroa)

3. Aktivoi seuraavaksi allekirjoitustunnusluku eli PIN2: Syötä kirjeessä oleva aktivointitunnusluku, jos ohjelmisto sitä pyytää. Syötä itse keksimäsi allekirjoitustunnusluku (6-8 numeroa) kahteen kertaan.

4. Aktivointi on valmis.

Näin käytät tunnuslukuja jatkossa:

PIN1 on perustunnusluku, jolla voit tunnistautua sähköisiin asiointipalveluihin.

PIN2 on allekirjoitustunnusluku, jolla voit tehdä sähköisen allekirjoituksen.

Jos säilytät tunnuslukuja paperilla, pidä ne erillään henkilökortista. Säilytä myös aktivointitunnuslukusi! Tarvitset sitä, jos PIN-tunnuslukusi unohtuvat tai lukkiutuvat.

Kenelle ja millä ehdoin

Kansalaisvarmenne voidaan myöntää vain Suomen kansalaiselle sekä ulkomaalaiselle, jolla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa, jonka tiedot on talletettu väestötietojärjestelmään ja jonka henkilöllisyys on luotettavasti todennettu. Lisäksi edellytetään, että ulkomaalaisella on voimassa oleva oleskelulupa tai oleskelukortti tai että hänen oleskeluoikeutensa on rekisteröity.

Palvelu on maksullinen.

Kansalaisvarmenne sisältyy henkilökortin hintaan. Henkilökortin hintatiedot ovat saatavilla poliisin palveluhinnastosta.

Tausta ja lainsäädäntö

Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista

Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista

Perustiedot

Palvelun toteuttaaDigi- ja väestötietovirasto
Palvelusta vastaaDigi- ja väestötietovirasto
Alue Koko Suomi
Palvelun kieletsuomi, ruotsi, englanti
Tekstistä vastaa: Digi- ja väestötietovirasto
Päivitetty: 16.4.2020