suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sotkamon kunta

Kansalaisopisto

  • Palvelu
  • 2 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Kansalaisopistot tarjoavat vapaan sivistystyön kurssitoimintaa, taiteen perusopetusta ja tilauskursseja tarpeen mukaan.

Syyslukukausi alkaa 17.9.2018. Opinto-ohjelma julkaistaan internetissä kesällä, painettu yhteinen opinto-ohjelma jaetaan talouksiin elokuussa. Ilmoittautumisesta ja muista käytänteistä ilmoitetaan myöhemmin.

Toiminta-ajatus

Laadukas tietojen, taitojen ja oppimismahdollisuuksien tarjoaminen, luovuuden korostaminen, henkisen kehityksen edistäminen, kulttuuriperinteen vaaliminen ja elinikäisen oppimisen mahdollistaminen.

Visio

Kansalaisopistotoiminnan visiona on palvella kaikkia käyttäjiä heille itselle tärkeissä opinnoissa ja harrastuksissa sekä ylläpitää kurssitoimintaa myös sivukylillä Sotkamon kunnan ja Kuhmon kaupungin asukkaille.

Kurssitoiveet ja tilauskoulutus

Toimisto ottaa vastaan toivomuksia kursseiksi ja järjestää koulutusta esimerkiksi yritysten tai muiden yhteisöjen tarpeisiin.

Vakuutukset

Molempien opistojen opettajat ja opiskelijat on vakuutettu tapaturmien varalta oppituntien ajalta.

Todistukset

Säännöllisesti (3/4 kokonaistuntimäärästä) opintoryhmän työskentelyyn osallistuneet saavat pyynnöstä todistuksen. Kurssin päättymisen yhteydessä pyydettävä todistus on maksuton, aikaisempien vuosien todistuksista veloitetaan 6 €. Todistuspyynnöt toimistosta.

Tenttipalvelu

Opistot järjestävät yliopistojen ja muiden oppilaitosten tenttien valvontaa vähentääksemme sotkamolaisten ja kuhmolaisten opiskelijoiden matkustamista opiskelupaikkakunnalle pelkästään tenttiä varten. Asiasta sovitaan erikseen rehtorin kanssa.

Tentin valvonnasta veloitetaan 30 €/h.

Toimi näin

Opiskelijaksi ilmoittautuminen

1. Kotisivujen kautta ympäri vuorokauden, netti-ilmoittautuminen avataan 11.7. klo 8.00 alkaen.

2. Puhelimitse 4.9. klo 9.00 alkaen, puh. (08) 615 5811/ kansalaisopisto tai Kuhmossa, puh. (08) 615 5521 tai info-pisteessä kaupungintalolla.

3. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla opettajalle kurssipaikalla, ellei kurssin kohdalla pyydetä ennakkoilmoittautumista.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Kurssimaksut laskutetaan koko lukuvuodelta syyslukukauden aikana. Lisätietoa kurssimaksuista www.sotkamo.fi/vapaa-aika/kansalaisopisto/kausikortti-opintopassi-seteli

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSotkamon kunta
Palvelusta vastaaSotkamon kunta
Alue Kuhmo, Sotkamo
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Sotkamon kunta
Päivitetty: 21.8.2019