suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Punkalaitumen kunta

Kansalaisopisto

  • Palvelu
  • Punkalaidun
  • Julkinen palvelu

Kansalaisopistotoimintaa Punkalaitumen kunnassa järjestää Huittisten seudun kansalaisopisto. Opetus on yleensä maksullista ja tapahtuu iltaisin. Kurssitoiveita voi jättää opistoon. Kahdesti vuodessa ilmestyvään painettuun opetusohjelmaan voi tutustua mm. kirjastossa.

Toimi näin

Kurssiohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät opiston verkkosivuilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kansalaisopistot ovat avoimia kaikille.

Tausta ja lainsäädäntö

Kansalaisopistot tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Useimmiten opiskelu kansalaisopistossa ei tähtää tutkinnon suorittamiseen, vaan opiskelijan monipuoliseen kehittymiseen, elinikäiseen oppimiseen, hyvinvointiin ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Osa kansalaisopistoista järjestää myös opetussuunitelmaan perustuvaa taiteen perusopetusta. Opistot tarjoavat myös avointa yliopisto-opetusta. Kansalaisopistoja ylläpitävät kunnat, kuntayhtymät, yhdistykset, säätiöt tai yhteisöt opetus- ja kulttuuriministeriön luvalla. Ylläpitäjät päättävät opetuksen sisällöstä itsenäisesti. Usein opetus keskittyy kädentaitoihin ja harrastuksiin, kieliin ja taideaineisiin. Opetus on tyypillisesti ryhmäopetusta iltaisin tai viikonloppuna. Opetus voi olla lähi- tai etäopetusta.

Palvelusta vastaa

Punkalaitumen kunta
Tekstistä vastaa: Punkalaitumen kunta
Päivitetty: 9.1.2024