suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kontiolahden kunta

Jätehuolto

  • Palvelu
  • Kontiolahti
  • Julkinen palvelu

Kaikkien jätettä tuottavien on liityttävä järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin. Kunnalla on velvollisuus järjestää asumisjätteen käsittely. Kunta voi hoitaa jätteenkuljetuksen itse, hankkia sen ostopalveluna yrityksiltä tai antaa sen esimerkiksi kuntien yhdessä omistaman yhtiön tehtäväksi. Kunta voi myös päättää, että kiinteistöjen haltijoiden on tehtävä sopimus suoraan jätteen kuljetusta tarjoa ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Jokainen, joka tuottaa jätettä, on jätelain mukaan velvollinen huolehtimaan jätteistään asianmukaisesti. Mahdollisimman suuri osa jätteestä tulee lain mukaan lajitella ja kierrättää tai käyttää muuten hyödyksi.

Asumisessa syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuollon järjestämisestä vastaa kunta. Osan jätteistä asukkaat voivat viedä kiinteistön omiin jäteastioihin, ja osa jätteistä tulee viedä alueelliseen keräys- tai vastaanottopaikkaan. Kunnan on järjestettävä myös vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely.

Tiettyjen jätteiden, kuten sähkö- ja elektroniikkaromun, akkujen ja paristojen, pakkausjätteiden, paperijätteiden ja ajoneuvojen renkaiden, alueellisesta vastaanotosta vastaavat niiden valmistajat ja maahantuojat, joiden järjestämiin vastaanottopaikkoihin jätteitä voi toimittaa.

Palvelun toteuttaa

Puhas Oy

Palvelusta vastaa

Kontiolahden kunta
Tekstistä vastaa: Kontiolahden kunta
Päivitetty: 10.8.2023