suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Turun kaupunki

Ilmoitus talousveden toimittamisesta tai käytöstä vedenjakelualueella

  • Lupa tai muu velvoite
  • Turku
  • Julkinen palvelu

Toiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus kunnan terveydensuojelusta vastaavalle viranomaiselle talousveden toimittamisesta tai käyttämisestä vedenjakelualueella.

Pelkästä talousveden toimittamisesta on kyse silloin, kun toiminnanharjoittajalla ei ole omaa veden tuottamista eikä käsittelyä. Tyypillinen esimerkki on vesiosuuskunta, joka jakaa muualta ostamaansa talousvettä osakkailleen.

Talousveden käyttämisestä on kyse silloin, kun toiminnanharjoittaja ottaa talousvettä omilla laitteillaan ja käyttää sitä osana julkista tai kaupallista toimintaansa.

Tee ilmoitus talousveden toimittamisesta tai käytöstä vedenjakelualueella Turun ympäristöterveyteen.

Toimi näin

Tee kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojelusta vastaavalle viranomaiselle.

Ota yhteyttä Turun ympäristöterveyteen, josta saat ohjeita ja neuvontaa ilmoituksen tekemiseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos toiminnanharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat ilmoitukset kuin Suomeenkin sijoittautuneilta toiminnanharjoittajilta.


Määräaika

Ilmoitus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Turun kaupunki

Palvelusta vastaa

Turun kaupunki
Tekstistä vastaa: Turun kaupunki
Päivitetty: 8.5.2024