suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tampereen kaupunki

Hoitajan palkkaaminen kotiin

  • Palvelu
  • Tampere
  • Julkinen palvelu

Tampereella toteutetaan lakisääteistä palvelua pohjakuvauksen mukaisesti.

Toimi näin

Perheen palkatessa kotiin lapsille hoitajan, on kyse työsuhteesta, jossa perhe on työnantaja työnantajan velvollisuuksineen ja hoitaja on työntekijä (työsopimussuhteinen palvelun tuottaja).

Yksityisen palvelun tuottajan palkkaukseen voi hakea Kelalta yksityisen hoidon tukea. Palvelun tuottaja ei saa olla alaikäinen, samassa taloudessa asuva perheenjäsen tai vanhempainrahaa saava henkilö.

Perhe etsii hoitajan itse esim. ilmoitusten tai työvoimatoimiston kautta (mol.fi).

Perhe ja hoitaja tekevät keskenään työsopimuksen kahtena yhtenevänä kappaleena. Lisäksi tehdään selvitys päivähoidon tuottajasta täyttämällä Kelan WH-2-kaavake, jonka hoitaja allekirjoittaa.

Yksityisen hoidon tukea varten vaaditaan kunnan hyväksyntä

Tehtyään työsopimuksen työnantaja ja työntekijä sopivat yhteisen tapaamisen Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluohjaukseen. Jos työsopimuksessa ei ole epäselvyyksiä, hyväksytään WH-2-kaavakkeen tiedot yksityisen hoidon tuen hakua varten.

Perheen anoma yksityisen hoidon tuki maksetaan Kelalta suoraan hoitajalle ja Kela perii tästä osuudesta ennakkoveron (WH1).

Perheen tehtävänä on huolehtia palkan loppuosan ennakonpidätyksestä sekä maksaa lakisääteiset työnantajaa koskevat maksut koko palkkasummasta. Näitä ovat TAEL-, tapaturmavakuutus-, työttömyysvakuutus-, ryhmähenkivakuutus -ja sosiaaliturvamaksut.

Palvelun toteuttaa

Tampereen kaupunki

Palvelusta vastaa

Tampereen kaupunki
Tekstistä vastaa: Tampereen kaupunki
Päivitetty: 6.2.2020