suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Etsivä nuorisotyö

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Lapinlahden kunta
Alue: Lapinlahti
Palvelun kieli: suomi

Etsivän nuorisotyön tarkoituksena on tavoittaa yli 15 -vuotiaita nuoria, jotka ovat työn tai koulutuksen ulkopuolella tai vaarassa jäädä niiden ulkopuolelle. Etsivä auttaa nuoren myös hänelle suunnattujen palveluiden ääreen.

Etsivä nuorisotyöntekijä ja nuori kartoittavat yhdessä nuoren elämäntilannetta, tukitarpeita, voimavaroja ja toimintamahdollisuuksia.

Tavoitteena on tehdä näkyväksi erilaiset polut kohti koulutusta, työelämää tai muuta nuoren tilanteeseen sopivaa ratkaisua.


Toimi näin

Etsivän nuorisotyöntekijän juttusille voi hakeutua nuori itse, yhteydenotto voi myös tulla vanhemmilta, kavereilta tai esimerkiksi nuoren koulusta tai oppilaitoksesta.

Etsivä nuorisotyöntekijä on vaitiolovelvollinen, turvallinen ja puolueeton asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä matalalla kynnyksellä.

Etsivä nuorisotyöntekijä jalkautuu sinne missä nuoret ovat.

Etsiväntyön nuorisotyöntekijän toimisto on nuorisotila Laparilla (Lapinlahti).

Taapaamisia voi sopia myös nuorisotila Klubille (Varpaisjärvi).

Etsivä nuorisotyö on liikkuva työmuoto. Parhaiten hänet tavoittaa puhelimitse, sähköpostitse ja/tai facebookista.


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu alle 29-vuotiaille.


Tausta ja lainsäädäntö

Etsivä nuorisotyö auttaa koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevia nuoria koulutukseen, työhön tai muuhun heidän tarvitsemaan palveluun. Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka työntekijöiden tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivään nuorisotyöhön osallistuminen on nuorille vapaaehtoista.

Etsivä nuorisotyö ottaa yhteyttä alle 29-vuotiaisiin nuoriin, jotka ovat esimerkiksi keskeyttäneet koulunsa, ase- tai siiviilipalveluksensa.


Palvelun toteuttaa: 
Lapinlahden kunta