suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tuusulan kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Tuusula
  • Julkinen palvelu

Tuusulassa esiopetusta järjestetään kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa sekä kouluissa. Toiminta perustuu valtakunnalliseen esiopetussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen esiopetuksen opetussuunnitelmaan.

Esiopetuksen lukuvuosi noudattelee pääosin koulujen työ- ja loma-aikoja. Esiopetusta annetaan pääsääntöisesti klo 8.30 - 12.30 (20h/viikko).

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Tuusulan kunta

Palvelusta vastaa

Tuusulan kunta
Tekstistä vastaa: Tuusulan kunta
Päivitetty: 2.1.2024