Esiopetus
- Palvelu
- Riihimäki
- Julkinen palvelu
Riihimäen kaupunki järjestää esiopetusta varhaiskasvatuksen toimintana sekä päiväkotien että koulujen tiloissa. Esiopetuksessa lapselle tarjotaan mahdollisuus monipuoliseen leikkiin ja toimintaan ja hän saa mahdollisuuden oppia yhteisöllisyyttä ja ryhmässä toimimista.
Lapsen tulee osallistua esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan. Maksutonta esiopetusta tarjotaan n ...
Toimi näin
Tausta ja lainsäädäntö
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.