suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pyhäjärven kaupunki

Esiopetus

  • Palvelu
  • Pyhäjärvi
  • Julkinen palvelu

Esiopetus toteutetaan Ikosen koululla.

Toimi näin

Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnalla on lakiin perustuva velvollisuus järjestää esiopetusta. Esiopetuksen velvoittavuuden myötä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Pyhäjärven kaupunki

Palvelusta vastaa

Pyhäjärven kaupunki
Tekstistä vastaa: Pyhäjärven kaupunki
Päivitetty: 15.4.2021