suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Punkalaitumen kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Punkalaidun
  • Julkinen palvelu

Punkalaitumella kunta järjestää esiopetusta Keskuskoululla ja Pohjoisseudun koululla. Kunta osoittaa esikoulupaikan lähikoulu-periaatteen mukaan. Vaihtoa lähikoulusta toiseen kouluun voi hakea sivistyslautakunnalta.

Jokaisen huoltajan on huolehdittava, että esikouluikäinen lapsi osallistuu esikouluun tai muuhun esiopetuksen tavoitteita vastaavaan koulutukseen. Esikoulutoiminta perustuu valtakunnalliseen esiopetussuunnitelman perusteisiin sekä paikalliseen esiopetuksen opetussuunnitelmaan.

Esikoululaisten on mahdollista saada kunnan järjestämä ilmainen koulukuljetus, jos oppilas käy esikoulua lähikoulullaan ja matkaa kyseiselle koululle on enemmän kuin kolme kilometriä. Toissijaisen koulun valinneille tai ulkopaikkakuntalaisille ei makseta kuljetuksesta aiheutuvia lisäkuluja.

Esikoulupäivän jälkeen lapset joko haetaan kotiin tai he siirtyvät saatettuina pääasiassa iltapäiväkerhoihin.

Esikoululaiset ovat lukuvuotensa aikana edelleen varhaiskasvatusoikeuden piirissä 31.7. saakka. Edellä mainitusta syytä huoltajilla on mahdollisuus hakea heille päivähoitopaikkaa kouluilla järjestettävän aamu- ja iltapäivätoiminnan asemesta. Sama koskee koulujen loma-aikoja. Hakemukset löytyvät varhaiskasvatuksen sivuilta ja lisätietoja antaa päivähoidon johtaja.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaPunkalaitumen kunta
Palvelusta vastaaPunkalaitumen kunta
Alue Punkalaidun
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Punkalaitumen kunta
Päivitetty: 23.10.2020