suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Posion kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Posio
  • Julkinen palvelu

Posion kunta järjestää esiopetusta koulukeskuksessa sekä päiväkodilla.

Esiopetuksen lukuvuosi noudattaa koulujen työ- ja loma-aikoja. Esiopetusta järjestetään n. 700 tuntia vuodessa, 19 tuntia viikossa. Lapset osallistuvat tuona aikana myös ohjattuun ruokailuun. Esiopetuksessa oleville lapsille järjestetään tarvittaessa kuljetus muiden koululaiskuljetusten yhteydessä.

Toimi näin

Varhaiskasvatuksessa olevien lasten tiedot siirtyvät esiopetukseen sinä vuonna, kun lapsi täyttää kuusi vuotta. Niille lapsille, jotka eivät ole varhaiskasvatuksen piirissä, lähetetään ilmoittautumislomake ja ohjeet postitse.

Kun esiopetusikäinen lapsi muuttaa Posiolle, niin hänet voi ilmoittaa esiopetukseen ottamalla yhteyttä rehtoriin tai koulun kansliaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Posion kunta

Palvelusta vastaa

Posion kunta
Tekstistä vastaa: Posion kunta
Päivitetty: 1.8.2022