suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Orimattilan kaupunki

Esiopetus

  • Palvelu
  • Orimattila
  • Julkinen palvelu

Esiopetuksesta saa tietoa kaupungin kotisivujen kautta.

Toimi näin

Hakemukset täytetään ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa orimattila.fi. Paperisia hakulomakkeita saa päiväkodeista sekä Sivistyspalvelukeskuksesta, os. Pappilantie 2, 16300 Orimattila.

Kenelle ja millä ehdoin

Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Perustiedot

Palvelusta vastaaOrimattilan kaupunki
Palvelun toteuttaaOrimattilan kaupunki
Alue Orimattila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Orimattilan kaupunki
Päivitetty: 1.11.2019