suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Iisalmen kaupunki

Esiopetus kunnallisessa päiväkodissa

  • Palvelu
  • Iisalmi
  • Julkinen palvelu

Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Toimi näin

Esiopetukseen haetaan sähköisesti Varhaiskasvatuksen sähköisissä palveluissa.

Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen jälkeistä varhaiskasvatusta, tulee siihen tehdä oma hakemuksensa.

Kenelle ja millä ehdoin

Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Iisalmen kaupunki

Palvelusta vastaa

Iisalmen kaupunki
Tekstistä vastaa: Iisalmen kaupunki
Päivitetty: 16.1.2023