suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kauniaisten kaupunki

Esiopetus

  • Palvelu
  • Kauniainen
  • Julkinen palvelu

Esiopetus alkaa vuotta ennen kuin lapsi aloittaa koulun. Esiopetusta on neljä tuntia päivässä, koulujen työaikana.

Kauniaisissa maksutonta esiopetusta annetaan kahdessa päiväkodissa.

Esiopetusryhmillä on yhteinen opetussuunnitelma.

Esiopetus muuttui velvoittavaksi vuoden 2015 alusta. Tämä merkitsee sitä, että lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen t ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Kauniaisten kaupunki

Palvelusta vastaa

Kauniaisten kaupunki
Tekstistä vastaa: Kauniaisten kaupunki
Päivitetty: 29.5.2023