suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jokioisten kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Jokioinen
  • Julkinen palvelu

Esiopetuksen järjestämisestä Jokioisten kunnassa vastaa koulutuslautakunta. Esiopetusta annetaan lukuvuosittain 700 tuntia. Esiopetuspäivä pituus on 4 tuntia. Opetus- ja loma-ajat vastaavat koulujen työjärjestystä, lukuun ottamatta mahdollisia lauantaipäiviä. Esiopetusta annetaan Teerimäen ja Mäntypuiston päiväkodeissa sekä Miinan eskarissa. Esiopetuksen lisäksi järjestetään tarvittava päivähoito. ...

Toimi näin

Esiopetukseen ilmoittaudutaan erikseen ilmoitettuna ilmoittautumispäivänä keväällä. Tarvittaessa ota yhteys varhaiskasvatusjohtajaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Jokioisten kunta

Palvelusta vastaa

Jokioisten kunta
Tekstistä vastaa: Jokioisten kunta
Päivitetty: 18.9.2023