suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tervolan kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Tervola
  • Julkinen palvelu

Jos lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, lapselle pyritään järjestämään hoitopaikka päiväkodista. Erityisvarhaiskasvatus on osa päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Erityisvarhaiskasvatuksessa ei ole tällä hetkellä kokoaikaista erityislastentarhanopettajaa. Voimme konsultoida naapurikunnan Eltoa tai Tervolan erityisopettajaa.

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lapsesi tukemista voidaan tehdä monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, terveyskeskuspsykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaTervolan kunta
Palvelusta vastaaTervolan kunta
Alue Tervola
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Tervolan kunta
Päivitetty: 3.8.2020