suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pomarkun kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Pomarkku
  • Julkinen palvelu

Pomarkussa erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat osa yleistä varhaiskasvatusta. Erityistä tukea tarvitsevia lapsia on sekä perhepäivähoidossa että päiväkodissa. Tukitoimilla otetaan lapsen tarpeet yksilöllisesti huomioon arjen eri tilanteissa.

Varhaiskasvatuksen laaja-alaisen erityisopettajan palveluja on käytettävissä kulloisenkin tarpeen mukaisesti. Erityisopettajan palvelut ovat käytettävis ...

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Pomarkun kunta

Palvelusta vastaa

Pomarkun kunta
Tekstistä vastaa: Pomarkun kunta
Päivitetty: 26.10.2023