suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Akaan kaupunki

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Akaa
  • Julkinen palvelu

Jos lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan.

Erityisvarhaiskasvatus voi olla eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Erityisvarhaiskasvatuksessa on usein mukana erityislastentarhanopettaja.

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lapsesi tukemista voidaan tehdä monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, terveyskeskuspsykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaAkaan kaupunki
Palvelusta vastaaAkaan kaupunki
Alue Akaa
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Akaan kaupunki
Päivitetty: 12.8.2020