suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kurikan kaupunki

Avoin varhaiskasvatuspalvelu

  • Palvelu
  • Kurikka
  • Julkinen palvelu

Avoin päiväkoti SoPeVa on lapsiperheiden kohtauspaikka, jossa perheillä on mahdollisuus tutustua toisiin samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin perheisiin ja saada vertaisryhmän kasvatuksellista tukea matalan kynnyksen palveluna. Saman katon alta löytyvät perheiden kanssa työskentelevät, erilaiset toimijat.

Toimintaan osallistuminen on pääosin maksutonta, eikä se vaikuta perheen mahdollisiin Kelaetuuksiin. Lapsiparkista, mahdollisista ruokailuista ja joistain kerhotoiminnoista voidaan periä nimellistä maksua. Hinnat vahvistetaan myöhemmin.

Avoimen päiväkodin toimintaan kuuluu leikin ja keskustelun lisäksi ohjattua toimintaa, jota järjestetään yhdessä lasten, vanhempien ja eri yhteistyökumppanien kanssa. SoPeVan viikko-ohjelmaan voi tutustua Facebookissa (ei vaadi kirjautumista) ja lisäksi ohjelma on nähtävissä SoPeVan ovessa.

Tausta ja lainsäädäntö

Avoin varhaiskasvatustoiminta on tarkoitettu erityisesti kotihoidossa oleville lapsille. Lapsesi ja koko perheesi voivat saada hyvinvointinsa tueksi monenlaisia toimintamahdollisuuksia avoimissa päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja kerhoissa.

Kerhotoiminta on ohjattua ja tavoitteellista. Pääpaino on leikillä, ulkoilulla ja turvallisella yhdessäololla. Tarjolla voi olla esimerkiksi liikunta-, kulttuuri- tai luontokerhoja. Myös vanhemmat voivat osallistua perhekerhojen toimintaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKurikan kaupunki
Palvelusta vastaaKurikan kaupunki
Alue Kurikka
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kurikan kaupunki
Päivitetty: 23.11.2021