suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Saarijärven kaupunki

Aumausilmoitus

  • Lupa tai muu velvoite
  • Saarijärvi
  • Julkinen palvelu

Aumavarastointi on kiellettyä pohjavesialueella ja tulvalle alttiilla alueella. Auma on sijoitettava kantavalle peltoalueelle ja kaltevalla pellolla mahdollisimman ylös. Auman pitää sijaita vähintään 100 metrin päässä vesistöstä, valtaojasta tai talousvesikaivosta ja vähintään viiden metrin päässä ojasta. Aumasta pitää tehdä etukäteen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Toimi näin

Kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa ja kuivalannan varastoinnista aumassa poikkeustilanteessa tulee ilmoittaa 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Kenelle ja millä ehdoin

Auman pohjalle on levitettävä 20 senttimetrin nestettä sitova kerros, ja auma on peitettävä tiiviillä peitteellä. Lumi pitää poistaa paikalta ennen auman kaivamista. Aumaan varastoitu aines on levitettävä viimeistään vuoden kuluttua. Samaan paikkaan saa sijoittaa uuden auman kaksi vuotta myöhemmin.

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSaarijärven kaupunki
Palvelusta vastaaSaarijärven kaupunki
Alue Saarijärvi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Saarijärven kaupunki
Päivitetty: 22.11.2019