suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Saarijärven kaupunki

Asuntopalvelut

  • Palvelu
  • Saarijärvi
  • Julkinen palvelu

Saarijärven kaupungilla on erilaisia ja erikokoisia asumiskohteita keskustan alueella ja Pylkönmäen taajamassa. Asunnoista osa palvelee erityisryhmiä kuten kehitysvamma-, vanhus-, ja varhaiskasvatusasiakkaita.

Kaupungin muista vuokrattavista asunnoista noin 31 % on yksiöitä ja pieniä keittokomerollisia kaksioita, runsas 47 % kaksioita ja loput isompia asuntoja. Asunnoista viisi on Pylkönmäellä, neljä muilla kyläkunnilla ja loput sijaitsevat keskustassa.

Kaupunki omistaa lisäksi muutamia pientaloja, joista osa on esimerkiksi vanhusten ryhmäkotiasuntoina. Edellä mainittujen lisäksi kaupungilla on joitakin asuntoja koulujen ja muiden vastaavien tilojen yhteydessä.

Toimi näin

Autamme mielellämme löytämään sinulle kodin Saarijärveltä. Asuntotoimisto palvelee maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00. Muina aikoina olemme tavoitettavissa sopimuksen mukaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSaarijärven kaupunki
Palvelusta vastaaSaarijärven kaupunki
Alue Saarijärvi
Palvelun kieletsuomi, ruotsi, englanti
Tekstistä vastaa: Saarijärven kaupunki
Päivitetty: 14.3.2022