suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kotkan kaupunki

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Kotka
  • Julkinen palvelu

Maanomistaja tai kaupungin eri tahot voivat tehdä aloitteen asemakaavan laatimiseksi. Kaava tulee vireille, jos kaupunki pitää sitä tarkoituksenmukaisena. Nähtävillä olevasta asemakaavasta voi antaa mielipiteen ja kaavaehdotusvaiheessa kirjallisen muistutuksen. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Toimi näin

Seuraa Kotkan kaupungin verkkosivuilla virallisia kuulutuksia sekä kaavoituksen sivuja. Siellä tiedotetaan kaikista vireillä olevista asemakaavahankkeista. Niistä tiedotetaan myös kaupunkilehti Ankkurissa.

Vireillä olevien kaavojen kartat, selostukset ja muu materiaali julkaistaan kaavoituksen verkkosivuilla.

Asemakaavoista annettavat mielipiteet ja muistutukset osoitetaan Kotkan kaupungin kirjaamolle.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joihin oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Kotkan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kotkan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kotkan kaupunki
Päivitetty: 14.8.2023