suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pohjanmaan hyvinvointialue

Apuvälinepalvelut

  • Palvelu
  • 14 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Apuvälinepalvelut tarjoavat palveluita asiakkaan omaan arkeen. Tavoitteena on mahdollisimman hyvin omassa arjessaan ja elinympäristössään pärjäävä, toimintakykyinen ja osallistuva asiakas. Apuvälineasiantuntijat toimivat laajassa verkostossa koko hyvinvointialueen yhteistyössä asiakkaan hoitoon ja kuntoutukseen osallistuvien ammattilaisten ja omaisten kanssa. Apuvälineiden myöntäminen perustuu val ...

Toimi näin

Apuvälineen voi saada henkilö, jolla on toimintakykyä heikentävä ja itsenäistä selviytymistä vaikeuttava lääketieteellisin perustein todettu sairaus, vamma tai kehitysviivästymä. Kun koet tarvitsevasi apuvälineen, ota yhteyttä Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän apuvälinepalvelupisteeseen. Apuvälineitä haettaessa, tulee hakijalla tai hänen edustajallaan olla mukanaan käyttäjän henkilötiedot.

Tausta ja lainsäädäntö

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineen saaminen edellyttää alan asiantuntijan toteamaa apuvälineen tarvetta. Asiantuntija voi tapauksesta riippuen olla esimerkiksi lääkäri, fysioterapeutti, toimintaterapeutti tai kuntohoitaja. Apuvälineitä ovat muun muassa pyörätuolit, kävelykepit, suihkutuolit sekä näön, kuulon ja kommunikoinnin apuvälineet.

Apuvälineitä voi saada lyhytaikaisesti lainaan ilman asiantuntijan lausuntoa. Julkisesta terveydenhuollosta maksuttomasti lainattavia apuvälineitä ovat muun muassa kyynärsauvat, kävelykepit, rollaattorit, WC-korokkeet, sängynjalankorokkeet, pyörätuolit ja erilaiset kävelytelineet.

Palvelun toteuttaa

Pohjanmaan hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Pohjanmaan hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Pohjanmaan hyvinvointialue
Päivitetty: 29.11.2023