suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Porin kaupunki

Ammatillinen peruskoulutus

  • Palvelu
  • 16 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Ammatillisella koulutuksella tarkoitetaan tutkintoon johtavaa ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista lisäkoulutusta.

Tutkintoon johtava ammatillinen peruskoulutus on tarkoitettu nuorille ja aikuisille. Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä, joista vähintään 30 on hankittu työssäoppimisena.

Ammatilliseen aikuiskoulutukseen voivat hakeutua henkilöt, jotka haluavat ylläpitää ja kehittää a ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Ammatillisella koulutuksella tarkoitetaan tutkintoon johtavaa ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista lisäkoulutusta. Tutkintoon johtava ammatillinen peruskoulutus on tarkoitettu nuorille ja aikuisille.

Ammatillisessa koulutuksessa osaamista hankitaan oppilaitoksen lisäksi työpaikoilta ja verkko-oppimisympäristöistä. Jokainen opiskelee oman suunnitelmansa ja oppimistarpeensa mukaan. Työssäoppimista tuetaan esimerkiksi oppi- ja koulutussopimuksin. Opintoihin voi hakeutua ja ne voi suorittaa joustavasti ja myös aiempaa lyhyemmässä ajassa. Nuorille ja aikuisille tarjotaan samoja koulutuspalveluita. Ammatillinen koulutus antaa valmiudet hakea korkeakouluopintoihin.

Ammatillisen koulutuksen järjestämisestä vastaavat kunnat, kuntayhtymät, yhteisöt, säätiöt tai valtion liikelaitokset, joilla on opetus- ja kulttuuriministeriön lupa.

Palvelun toteuttaa

Porin kaupunki

Palvelusta vastaa

Porin kaupunki
Tekstistä vastaa: Porin kaupunki
Päivitetty: 8.8.2023