Rientolan Setlementti ry
Organisaatio
Rientolan Setlementti ry on vuonna perustettu yhdistys, jonka toiminta
pohjautuu kansainvälisen setlementtiliikkeen arvoihin, kuten paikallisuuteen,
yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Yhdistys toimii Tampereen
Niemenrannassa Rientola-keskuksessa eli aiemmin Niemen kartanona tunnetulla
kulttuurihistoriallisesti merkittävällä alueella.Rientola järjestää ympäri
vuoden jäsenten omatoimisuuden pohjalle rakentuvaa sosiaalista, kasvatuksellista
ja päihteetöntä, voittoa tavoittelematonta toimintaa, kuten lasten, nuorten,
aikuisten ja senioreiden harrastuskerhoja, opinto-, liikunta-, kulttuuri- ja
virkistystoimintaa sekä tapahtumia. Vuosittain yhdistyksen toimintaan osallistuu
noin henkilöä. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.