suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry

Organisaatio

Yhdistys on mielenterveyden häiriöitä itse kokeneiden yhdistys. Yhdistys toimii

kohderyhmänsä oikeuksien ja aseman edistämisen puolesta.•Stean

toiminta-avustuksella (AK2) järjestetään Porin Hyvän mielen talon toimintaa sekä

Euran ja Kankaanpään iltaryhmien toimintaa..•STEA:n C -avustuksella toimii Tul

peremmäl- hanke Harjavallassa ja Kokemäellä vielä 2024 siirtyvällä

hankeavustuksella •STEA:n C-avustuksella toimii Huoli pois-hanke 2023-25 Porissa

ja Ulvilassa.Yhdistyksen kaikki toiminta perustuu vertaistukeen ja

kävijälähtöisyyteen. Toimintaan osallistujat itse määrittelevät minkä verran

osallistuvat: He osallistuvat voimavarojensa mukaan toimintojen suunnitteluun ja

toteutukseen.Tärkeimpänä toimintamuotona on järjestää matalan kynnyksen

toimintoja mielenterveystoipujille ja yksinäisille. Toiminnan tarkoituksena on

tarjota kävijöille mahdollisuus toisten ihmisten tapaamiseen sekä antaa

kävijöille tukea ja kannustusta. Tavoitteena on toimintaan osallistuvien

elämänhallinnan, itsenäisen suoriutumisen vahvistuminen sekä yksinäisyyden

lievittäminen.

Järjestämme ryhmiä, retkiä ja tapahtumia.

Tiloissa ja toiminnoissa voi viettää aikaa, lounastaa ja kahvitella.

Mitä palveluja voin saada?

Tutustu organisaation asiointikanaviin