Suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

MIELI Hämeen Mielenterveys ry

Organisaatio

Mieli Hämeen Mielenterveys ry tuottaa ja kehittää mielenterveyttä edistäviä palveluja Päijät- ja Kanta-Hämeen alueilla sekä ylläpitää Kriisikeskuksia Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä toteutetaan ammatillisena kriisityönä ja vapaaehtoistoimintana. Mieli Kriisikeskus Lahti ja Mieli Kriisikeskus Hämeenlinna tarjoavat keskusteluapua aikuisille erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Asiakkaaksi hakeutumisen syy voi olla esimerkiksi ongelma perheessä tai parisuhteessa, haasteellinen elämäntilanne, oma tai läheisen sairastuminen, kuolema lähipiirissä, huoli läheisestä tai itsestä. Kriisityöntekijälle voi varata ajan myös nimettömänä. Apu on maksutonta ja luottamuksellista ja ajan saa nopeasti. Emme kerää henkilötietoja eikä käynneistä tehdä kirjauksia. Asiakkaiden yhteystietoja ei säilytetä käyntien jälkeen. Tarvittaessa on mahdollista varata myös etävastaanottoaika. Ajan Lahden tai Hämeenlinnan Kriisikeskukseen voi varata digitaalisen ajanvarauksen kautta osoitteessa mielihame.fi.

Mitä palveluja voin saada?

Tutustu organisaation asiointikanaviin