Joensuun seurakunnat
Vaihtoehtoinen nimi Joensuun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä
Joensuun seurakunnat tarjoavat palveluita ja toimintaa kaikenikäisille. Tunnetuimpia palveluita ovat eri elämänvaiheisiin liittyvät kirkolliset toimitukset. Seurakunnat järjestävät lukuisia tilaisuuksia, tapahtumia, toimintaryhmiä ja kerhoja. Tarjolla on myös vapaaehtoistehtäviä ja halutessasi pääset itse suunnittelemaan seurakuntien toimintaa. Hengelliset palvelut ovat kirkon työntekijöiden erityisosaamista.
Joensuun evankelisluterilaiseen seurakuntayhtymään kuuluvat Joensuun alueen kuusi seurakuntaa: Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän, Enon ja Vaara-Karjalan seurakunnat. Seurakuntayhtymän palveluyksiköt huolehtivat muun muassa seurakuntien taloudesta, henkilöstöhallinnosta, kiinteistöistä, hautausmaista ja viestinnästä. Yhteisesti hoidetaan myös erityisdiakoniaa, erityisnuorisotyötä, kehitysvammaistyötä, oppilaitostyötä, perheneuvontaa, sairaalasielunhoitoa ja vapaaehtoistoimintaa.
Mitä palveluja voin saada?
- Joensuun seurakunnat
Aikuisten leirit ja retketJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät aikuisille leirejä ja retkiä, joilla pääsee virkistäytymään ja tutustumaan uusiin ihmisiin. - Joensuun seurakunnat
Aikuisten ryhmätJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät aikuisille erilaisia ryhmiä, jotka kokoontuvat säännöllisesti. - Joensuun seurakunnat
Avioliittoon vihkiminen ja siunaaminenJoensuun seurakunnat
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluAvioliittoon vihkimisessä aviopuolisoiden solmima liitto saa Jumalan siunauksen. Joensuun seurakunnissa voit viettää häitä suuresti tai pienesti. - Joensuun seurakunnat
Hautaan siunaaminenJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJokaisella kirkon jäsenellä on oikeus tulla siunatuksi hautaan. Joensuun seurakunnat tarjoavat apua ja tukea suruun ja hautajaisjärjestelyihin. - Joensuun seurakunnat
IsostoimintaJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakuntien isoskoulutuksessa tutustut uusiin ihmisiin ja opit taitoja, jotka ovat tärkeitä isosena toimiessa. - Joensuun seurakunnat
Joensuun moottoripajaJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluMoottoripaja on Joensuun seurakuntien erityisnuorisotyön järjestämää toimintaa. - Joensuun seurakunnat
KeskusteluapuJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakuntien työntekijöiden kanssa voi keskustella luottamuksellisesti itseä askarruttavista aiheista. - Joensuun seurakunnat
Kouluikäisten leirit ja retketJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät kouluikäisille leirejä ja retkiä, joilla lapsi tapaa ystäviä, saa tekemistä ja oppii uutta. - Joensuun seurakunnat
Kouluikäisten ryhmät ja kerhotJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät kouluikäisille lapsille erilaisia ryhmiä ja kerhoja, jotka kokoontuvat säännöllisesti. - Joensuun seurakunnat
Lapsen kaste ja ristiäisetJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluKasteen kautta liitytään seurakunnan ja kirkon jäseneksi. Joensuun seurakunnista voit varata ajan, paikan ja papin ristiäisiä varten. - Joensuun seurakunnat
Lapsiperheiden ryhmät ja kerhotJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät lapsiperheille erilaisia kerhoja ja ryhmiä, joissa on ohjattua ohjelmaa, seuraa ja vertaistukea. - Joensuun seurakunnat
Nuoren tai aikuisen kasteJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluKasteen kautta liitytään seurakunnan ja kirkon jäseneksi. Joensuun seurakunnista voit varata ajan, paikan ja papin kastetta varten. - Joensuun seurakunnat
Nuorten leirit ja retketJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät nuorille leirejä ja retkiä, joissa pääsee tutustumaan ja viettämään aikaa toisten nuorten kanssa. - Joensuun seurakunnat
Nuorten ryhmätJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakunnat järjestävät nuorille ryhmiä, joissa pääsee tutustumaan ja viettämään aikaa toisten nuorten kanssa. - Joensuun seurakunnat
Parisuhde- ja perheneuvontaJoensuun seurakunnat
Palvelu13 kuntaaJulkinen palveluJoensuun seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa maksutonta parisuhde- ja perheneuvontaa kaikille pohjoiskarjalaisille. - Joensuun seurakunnat
RippikouluJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluRippikoulu on noin puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jossa pohditaan elämän suuria ja pieniä kysymyksiä yhdessä toisten nuorten kanssa. - Joensuun seurakunnat
SairaalasielunhoitoJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluSairaalapapit tukevat potilaita, omaisia ja henkilökuntaa Joensuussa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa ja Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa. - Joensuun seurakunnat
SururyhmätJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakuntien sururyhmissä on mahdollisuus käsitellä läheisen kuoleman herättämiä tunteita ja ajatuksia sekä saada vertaistukea. - Joensuun seurakunnat
Taloudellinen tukiJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun alueella voit hakea oman seurakuntasi diakoniatyöntekijältä taloudellista tukea tai ruoka-apua kriisitilanteessa. - Joensuun seurakunnat
Vammaisten tukiJoensuun seurakunnat
Palvelu13 kuntaaJulkinen palveluJoensuun seurakuntien vammaistyö tukee kehitysvammaisia, vammautuneita henkilöitä ja heidän omaisiaan. - Joensuun seurakunnat
VapaaehtoistoimintaJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJokainen ihminen, jolla on halu tehdä hyvää toiselle, voi osallistua vapaaehtoistoimintaan Joensuun seurakunnissa. - Joensuun seurakunnat
Yhteisöruokailu ja ruoka-apuJoensuun seurakunnat
PalveluJoensuuJulkinen palveluJoensuun seurakuntayhtymän seurakuntien yhteisöruokailut ja ruoka-apu auttavat vaikeassa elämäntilanteessa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Rajaa listaa
Enon kirkko
PalvelupaikkaJoensuuEnon seurakunnan toimintapaikkaEnon seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuEnon seurakunnan toimintapaikkaHoilolan kirkko
PalvelupaikkaJoensuuVaara-Karjalan seurakunnan toimintapaikkaHukanhaudan seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuPielisensuun seurakunnan toimintapaikkaJoensuun kirkko
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakunnan toimintapaikkaJoensuun krematorio
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakuntayhtymän toimintapaikkaJoensuun seurakuntakeskus
Palvelupaikka13 kuntaaJoensuun seurakunnan toimintapaikkaKiihtelysvaaran seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuVaara-Karjalan seurakunnan toimintapaikkaLahjanpuiston kerhohuone
PalvelupaikkaJoensuuPyhäselän seurakunnan toimintapaikkaLouhelan tupa
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakunnan toimintapaikkaMarjalan seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakunnan toimintapaikkaMurikan maja
PalvelupaikkaJoensuuEnon seurakunnan toimintapaikkaMännikköniemen kesäkoti
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakunnan toimintapaikkaNoljakan kirkko
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakunnan toimintapaikkaPielisensuun kirkko
PalvelupaikkaJoensuuPielisensuun seurakunnan toimintapaikkaPikku-Ketun kerhohuone
PalvelupaikkaJoensuuPielisensuun seurakunnan toimintapaikkaPyhäselän kirkko
PalvelupaikkaJoensuuPyhäselän seurakunnan toimintapaikkaPyhäselän seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuPyhäselän seurakunnan toimintapaikkaRantakylän kirkko
Palvelupaikka13 kuntaaRantakylän seurakunnan toimintapaikkaRauhankappeli
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakuntayhtymän toimintapaikkaReijolan seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuPyhäselän seurakunnan toimintapaikkaRistinkappeli
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakuntayhtymän toimintapaikkaSulkulan kesäkoti
PalvelupaikkaJoensuuPielisensuun seurakunnan toimintapaikkaTalastuvan kerhotila
PalvelupaikkaJoensuuRantakylän seurakunnan toimintapaikkaTuupovaaran kirkko
PalvelupaikkaJoensuuVaara-Karjalan seurakunnan toimintapaikkaTuupovaaran seurakuntatalo
PalvelupaikkaJoensuuVaara-Karjalan seurakunnan toimintapaikkaUtran kirkko
PalvelupaikkaJoensuuRantakylän seurakunnan toimintapaikkaVaivion kurssikeskus
PalvelupaikkaJoensuuJoensuun seurakunnan toimintapaikka
Aikuisten toiminta
VerkkosivuJoensuuJoensuun seurakunnat järjestävät aikuisille leirejä ja retkiä, joilla pääsee virkistäytymään ja tutustumaan uusiin ihmisiin.Avioliittoon vihkiminen ja siunaaminen
VerkkosivuKoko SuomiAvioliittoon vihkimisessä aviopuolisoiden solmima liitto saa Jumalan siunauksen. Joensuun seurakunnissa voit viettää häitä suuresti tai pienesti.Hautajaiset
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakunnat tarjoavat apua ja tukea suruun ja hautajaisjärjestelyihin.Keskusteluapu
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakuntien työntekijöiden kanssa voi keskustella luottamuksellisesti itseä askarruttavista aiheista.Kouluikäisten toiminta
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakunnat järjestävät kouluikäisille lapsille säännöllistä toimintaa.Lapsiperheiden toiminta
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakunnat järjestävät lapsille ja lapsiperheille säännöllistä toimintaa.Moottoripaja
VerkkosivuKoko SuomiMoottoripaja on Joensuun seurakuntien erityisnuorisotyön järjestämää toimintaa.Nuorten toiminta
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakunnat järjestävät nuorille säännöllistä toimintaa.Parisuhde- ja perheneuvonta
Verkkosivu13 kuntaaJoensuun seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa maksutonta parisuhde- ja perheneuvontaa kaikille pohjoiskarjalaisille.Rippikoulu
VerkkosivuKoko SuomiRippikoulu on noin puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jossa pohditaan elämän suuria ja pieniä kysymyksiä yhdessä toisten nuorten kanssa.Ristiäiset
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakunnista voit varata ajan, paikan ja papin ristiäisiä varten.Sairaalasielunhoito
VerkkosivuKoko SuomiSairaalapapit tukevat potilaita, omaisia ja henkilökuntaa Joensuussa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa ja Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa.Sururyhmät
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakuntien sururyhmissä on mahdollisuus käsitellä läheisen kuoleman herättämiä tunteita ja ajatuksia sekä saada vertaistukea.Taloudellinen tuki
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun alueella voit saada oman seurakuntasi diakoniatyöntekijältä taloudellista tukea tai ruoka-apua kriisitilanteessa.Vammaisten tuki
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakuntien vammaistyö tukee kehitysvammaisia, vammautuneita henkilöitä ja heidän omaisiaan.Vapaaehtoistoiminta
VerkkosivuKoko SuomiJokainen ihminen, jolla on halu tehdä hyvää toiselle, voi osallistua vapaaehtoistoimintaan Joensuun seurakunnissa.Yhteisöruokailu ja ruoka-apu
VerkkosivuKoko SuomiJoensuun seurakuntayhtymän seurakuntien yhteisöruokailut ja ruoka-apu auttavat vaikeassa elämäntilanteessa.
Sähköposti
joensuun.seurakunta@evl.fi
Sähköposti
pielisensuun.seurakunta@evl.fi
Sähköposti
rantakylan.seurakunta@evl.fi
Sähköposti
pyhaselan.seurakunta@evl.fi
Sähköposti
enon.seurakunta@evl.fi
Sähköposti
vaara-karjalan.seurakunta@evl.fi
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0168185-6
Puhelinnumero
Verkkosivu
Joensuun seurakunnat
www.joensuunseurakunnat.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Kirkkokatu 28
80100 Joensuu
Postiosoite
PL 10
80101 Joensuu