Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Sosiaalisen kuntoutuksen avulla vahvistetaan ihmisten sosiaalista toimintakykyä, torjutaan syrjäytymistä ja edistetään osallisuutta.
Mäntyharjun kunta
Kunnan hoitamat veneilyyn liittyvät kohteet.
Tammelan kunta
Anna palautetta, kysy tai lähetä kehitysehdotuksia Tammelan kunnan palveluista ja toiminnasta sähköisellä palautelomakkeella.
Kuhmon kaupunki
Mittaus- ja paikkatietopalvelut vastaa Kuhmon kaupungin kartta- ja paikkatietoaineistoista, sekä mittaus- ja kartoitustöistä.
Orimattilan kaupunki
Koulunuorisotyö toimii Orimattilan molemmilla yläkouluilla. Koulunuorisotyöntekijä on läsnä koulun arjessa ja toimii oppilaiden hyvinvoinnin tukena.
Kokkolan kaupunki
Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Lisäksi lupa tarvitaan jos yleiskaavassa niin määrätään.
Urjalan kunta
Rakennusvalvonta myöntää rakentamisen luvat.
Sastamalan kaupunki
Sastamalassa maksuttomat koulukuljetukset määräytyvät perusopetuslain 32 §:n ja Sastamalan sivistyslautakunnan vahvistamien periaatteiden mukaisesti.
Liedon kaupunki
Tiettyjen eläinlajien pito edellyttää Eläinrekisteriin kirjattavaa ilmoitusta eläintenpitopaikasta.
Markku Juhani Fingerroosin säätiö
Löytävä vanhustyö on riittämättömien tai kokonaan palvelujen ulkopuolella oleville kotona asuville yli 60-vuotiaille.