Taipalsaaren kunta
Vuorohoitoa järjestetään Saimaanharjun päiväkoti Satulaivassa.
Varkauden kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.
Raision seurakunta
Lapsen, nuoren tai aikuisen kasteen / ristiäisten järjestäminen kotona tai Raision seurakunnan tiloissa.
Isonkyrön kunta
Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, puistojen, istutusten ja muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Kotiutusyksikössä toimii fysioterapeutteja, jotka tuottavat kuntoutuspalveluita niille lahtelaisille, joilla ei ole säännöllistä kotihoitoa.
Tuusulan kunta
Johtojen, laitteiden, kaapeleiden ja muiden pysyvien rakenteiden sijoittamissopimukset sekä katuluvat.
Kolarin kunta
Kansalaisopistot ovat avoimia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.
Tuusulan kunta
Tuusulan kunnassa järjestetään urheiluvalmennusohjelmaa sekä musiikkiin painotettua opetusta.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Jos jäät työttömäksi, voit hakeutua maksuttomaan työttömän terveystarkastukseen terveydenhoitajan vastaanotolle.
Hämeenlinnan kaupunki
Kaupungin alueella on useita mökkejä, kämppiä, laavuja, kotia ja saunoja, joita asukkaat voivat vuokrata virkistyskäyttöä varten.