Pohjois-Savon hyvinvointialue
Voit tehdä huoli-ilmoituksen aikuisesta ihmisestä, jos olet huolissasi hänen hyvinvoinnista, terveydestä tai turvallisuudesta.
Kempeleen kunta
Voit varata erilaisia tiloja kunnalta omiin henkilökohtaisiin tai edustamasi organisaation tarpeisiin.
Saarijärven kaupunki
Oppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen merkitsee oppilaan oppimiselle asetettavan tavoitetason määrittelemistä hänen omien edellytystensä mukaiseksi.
Taipalsaaren kunta
Jokainen suomalainen esi- ja peruskoulun oppilas sekä lukion ja ammatillisen perusasteen opiskelija voi Suomessa nauttia maksuttoman kouluaterian.
Oulun kaupunki
Jos työnhakusi on pitkittynyt tai olet ollut poissa työelämästä pidempään, Opi työssä -palvelu antaa sinulle mahdollisuuden palata työelämään.
Juuan kunta
Torilla voi järjestää erilaisia tapahtumia
Viitasaaren kaupunki
Työterveyshuolto on työntekijöiden terveyden ja työolojen kehittämiseen tähtäävää toimintaa, jolla tuetaan henkilön työkykyisyyttä koko työuran ajan.
Lappeenrannan seudun ympäristötoimi
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää maastoliikennelain mukaisen luvan. Lupa tarvitaan moottoriajoneuvokilpailuihin ja harjoituksiin.
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunginmuseo järjestää opastuksia eri kohderyhmille suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Vantaan kaupunki
Ruumiin siirtoon toiseen hautaan tai maasta toiseen oikeuttavan asiakirjan saaminen edellyttää, että valvontaviranomainen on läsnä varmistamassa...