Mustasaaren kunta
Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille on oltava ympäristölupa.
Raaseporin kaupunki
Raaseporin matkailupalvelut.
Siilinjärven kunta
Siilinjärvellä toimii yhdeksän kunnallista päiväkotia.
Nurmeksen kaupunki
Nurmeksen kaupunki tuottaa eri tyyppisiä liikunnanohjauspalveluja.
Limingan kunta
Rakentamisen luvat, neuvontapalveut ja rakentamisen ohjaus.
Lappeenrannan kaupunki
Esiopetuksen oppilaalla on oikeus opiskeluhuoltoon eli huolenpitoon lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.
Keravan kaupunki
Keravalla on paljon mahdollisuuksia ulkoliikuntaan.
Raision kaupunki
Asuinrakennusten rakentamiseen sekä tietyt raja-arvot ylittävään muuhun rakentamiseen tarvitaan rakentamislupa.
Etelä-Pohjanmaan liitto
Maakuntakaava on yleispiirteinen alueiden käytön suunnitelma, jossa esitetään yhdyskuntarakenteen periaatteet ja maakunnan kehittämisen päälinjaukset.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Sijaishuolto tarkoittaa huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.