Rovaniemen kaupunki
Nuorisopalvelut järjestää toimintaa rovaniemeläisille lapsille ja nuorille kesäisin sekä koulujen loma-aikoina.
Kittilän kunta
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus, jossa voit vierailla vapaasti ja käyttää aineistoja
Kokkolan kaupunki
Erityisliikuntakortti on vammaisille ja pitkäaikaissairaille tarkoitettu kortti, jolla heitä halutaan aktivoida kuntouttavaan liikuntaan.
Sastamalan kaupunki
Jos tarvitset laaja-alaista palvelua työllistymisesi tukemiseksi, voit saada tukea monialaisista palveluista.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Lastenvalvojat hoitavat erotilanteissa lasten huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyviä sopimuksia ja vanhemmuuden selvittämistä.
Pomarkun kunta
Nuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.
Kokkolan seurakuntayhtymä ja seurakunnat
Rippikoulu toteutuu noin puolen vuoden mittaisena kokonaisuutena, jossa pääset yhdessä toisten nuorten kanssa pohtimaan elämän eri kysymyksiä.
Kemin kaupunki
Kaavoitusmenettely järjestetään vuorovaikutuksessa osallisten kanssa ja heillä on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.
Vihdin kunta
Kesätyöseteli on työnantajalle maksettava avustus vihtiläisen nuoren palkkaamiseen kesätöihin.
Kymenlaakson hyvinvointialue
Kymenlaakson hyvinvointialueen leikkaukset tehdään Kymenlaakson keskussairaalassa.