Haminan kaupunki
Hamina tarjoaa 0-6 -vuotiaille laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Tarvittaessa on mahdollisuus myös varhaiserityiskasvatuksen palveluihin.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Taloudellisen toimintakyvyn edistäminen tukee talousongelmissa selviytymisessä ja tarvittaessa sisältää taloudellista tukea.
Hartolan kunta
Hartolan kunnan arkisto sijaitsee kunnantalolla.
Orkidea Kotipalvelut
Parannamme kodin turvallisuutta ikäihmisille Tampereen seudulla – kartoitus, apuvälineet ja ratkaisut tutun tekijän toteuttamana.
Taivassalon kunta
Nuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.
Vesilahden kunta
Nuorisotyöllä tuetaan nuorten kasvua, itsenäistymistä ja osallisuutta yhteiskunnassa
Järvenpään kaupunki
Eri toimintaympäristöissä tapahtuvan kohtaamisen ja osallisuuden lisäämisen keinoin tuetaan nuoren yksilöllistä kasvua kohti hyvinvoivaa aikuisuutta.
Lahden kaupunki
Neuvontaa mm. luonto, ympäristöasiat, vapaaehtoinen asukastoiminta, kodin energia-asiat, kestävä kehitys, kestävä liikkuminen.
Nivalan kaupunki
Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat ovat mukana suunnittelemassa ja päättämässä taloutta koskevista asioista.
Sipoon kunta
Sipoossa katuvalaistuksen hoidon ja ylläpidon tehtäviä hoitaa 1.5.2025 alkaen Eltel Networks.