Mustasaaren kunta
Haluamme perhepäivähoidossa antaa lapsellesi hyvää perushoitoa sekä edistää lapsen kehitystä ja oppimismahdollisuuksia kodinomaisessa ympäristössä.
Raahen kaupunki
Esiopetusikäisen päivähoito järjestetään poikkeustilanteissa perhepäivähoidossa.
Savonlinnan kaupunki
Perhepäivähoitajan kotona tapahtuvaa varhaiskasvatusta.
Kaarinan kaupunki
Kunnallinen perhepäivähoito Kaarinassa.
Kauhajoen kaupunki
Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta, jossa korostuvat perushoito ja leikki.
Jämijärven kunta
Jämijärven kunnassa toimii yksi kunnallinen perhepäivähoitaja.
Pudasjärven kaupunki
Esiopetusikäiselle lapselle voidaan järjestää varhaiskasvatusta aamu-ja iltapäivisin sekä koulujen loma-aikoina.
Tuusulan kunta
Huoltajat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta.
Paraisten kaupunki
Paraisten kaupunki järjestää perhepäivähoitoa ryhmäperhepäivähoitona tai perhepäivähoitajan omassa kodissa.
Pirkkalan kunta
Esiopetusta annetaan aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen.