Porvoon kaupunki
Yksityinen perhepäivähoito on kaupungin hyväksymää ja valvomaa toimintaa.
Nivalan kaupunki
Perheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen päivähoitoon.
Vesilahden kunta
Esioppilailla on oikeus varhaiskasvatuslain mukaiseen esioppilaiden täydentävään varhaiskasvatukseen.
Liperin kunta
Alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen.
Laitilan kaupunki
Perheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoitoa tilapäisesti, voivat hakea lapselle tilapäistä varhaiskasvatusta.
Isonkyrön kunta
Esikoululaisten aamu- ja iltapäivähoito on mahdollista alakouluilla tai varhaiskasvatusyksiköissä.
Hattulan kunta
Esiopetukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada päiväkotihoitoa ennen ja jälkeen esiopetuksen.
Ylivieskan kaupunki
Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea.
Maskun kunta
Tilapäinen päivähoito Maskun kunnassa
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylässä perheillä on oikeus esiopetuksen jälkeiseen varhaiskasvatukseen vain vanhempien työn tai opiskelun perusteella.