Vesilahden kunta
Perhepäivähoito on hoitajan kodissa järjestettävää varhaiskasvatus-suunnitelman mukaista hoitoa, kasvatusta ja opetusta 10 kk- 6 v lapsille.
Kangasalan kaupunki
Varhaiskasvatuksessa lapsen kehitystä ja oppimista tuetaan lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla.
Suonenjoen kaupunki
Pyritään tunnistamaan lapsen yksilöllinen tuen tarve ja järjestetään tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa.
Mäntyharjun kunta
Mäntyharjussa erityisvarhaiskasvatusta järjestetään kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä.
Keravan kaupunki
Tulosidonnainen palveluseteli on keravalaisille perheille vaihtoehto lapsen varhaiskasvatuksen järjestämistä varten.
Inarin kunta
Kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä tukea.
Tuusulan kunta
Tuettu varhaiskasvatus Tuusulassa
Kangasalan kaupunki
Vanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta. Ryhmäperhepäivähoito toimii tarkoitukseen erikseen varatussa tilassa
Riihimäen kaupunki
Kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta.
Kokkolan kaupunki
Vuorohoito on ilta-, yö- ja/tai viikonloppuhoitoa.
Vuorohoitoa järjestetään, jos perheellä on työstä tai opiskelusta johtuva välttämätön tarve.