Petäjäveden kunta
Etsivä nuorisotyö auttaa sellaisia alle 29-vuotiaita, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Tavoitteellista ja rakenteellista toimintaa työttömille työnhakijoille.
Turun kaupunki
Sinun on mahdollista saada lukiokoulutuksen aikana erityisopetusta, mikäli lukio-opintosi eivät jostain syystä etene toivomallasi tavalla.
Kainuun hyvinvointialue
Omaishoidon tuki sisältää omaishoitajan hoitopalkkion, hoidettavalle annettavia palveluita sekä omaishoitajan tukemista.
Keidas
Kohtaamispaikka tarjoaa tukea arkeen ja yksinäisyyteen.
Ruoveden kunta
Saskyn Ruoveden lukio on päivälukio, jonka opiskelijana sinulla on tavoitteena lukion päättötodistus ja ylioppilastutkinto.
Kemin kaupunki
Etsivä nuorisotyö antaa tukea, neuvontaa ja ohjausta alle 29-vuotiaille kemiläisille nuorille.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Perhekeskuksen asiakasohjauksessa voit keskustella asiastasi ammattilaisen kanssa.
Forssan kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilashuoltoon. Sillä tarkoitetaan heidän fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista.
Silta-Valmennusyhdistys ry
Työ- ja valmennuspalvelu ammatillisen koulutuksen opiskelijoille, joiden opinnot ovat vaarassa keskeytyä omassa oppilaitoksessa