Paimion kaupunki
Paimion kaupunki järjestää peruskoulun oppilaille maksuttoman koulukuljetuksen tai avustaa kuljettamisessa.
Alavuden kaupunki
Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan koululaisille ennen koulun alkamista ja kouluajan jälkeen järjestettyä toimintaa.
Joensuun kaupunki
Iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat.
Haminan kaupunki
Eväitä elämään lapsille ja nuorille. Kasvatus ja koulutuspalvelut sisältävät peruskoulun, lukion, koulunkäynnin tuen sekä iltapäivätoiminnan.
Vantaan kaupunki
Kehitysvammaisten lasten päivä- ja lomatoimintaa tarjotaan kaikkien vammaisopetusta antavien koulujen yhteydessä.
Sonkajärven kunta
Yhtenäiskoulun ja Sukevan koululla 1-2 luokkalaisilla on mahdollisuus osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Vesilahden kunta
Vesilahdessa esi- ja perusoppilaiden iltapäivähoito järjestetään koulujen yhteydessä iltapäivätoimintana.
Jyväskylän kaupunki
Asiakaspalvelu; yleistä neuvontaa ja ohjausta lapsen varhaiskasvatusjärjestelyistä sekä koulunkäyntiin liittyvistä asioista ja järjestelyistä.
Muuramen kunta
Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä luoda pohja lapsen hyvälle kasvulle yhdessä kodin ja koulun kanssa.
Kotkan kaupunki
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.